Nyt olen siis kirjottamassa juttua maanantaista 5.syyskuuta.

Sen piti olla ihan normaali päivä. Kävelin rappuja alas matkalla metropysäkille ja kouluun kun näin alakerrassa nuoren miehen pyörimässä ympyrää. Avulias luonne kun kerran olen, päätin kysäistä josko voisin tätä eksynyttä lammasta auttaa. Kävi ilmi, että tyyppi oli muuttamassa tähän taloon, muttei yhtään tiennyt mistä saisi avaimen asuntoonsa. Luuli ihan oikeasti että avaimen saa täältä ja kyseli kovasti että missä se toimisto täällä on. Tarjouduin sitten kohteliaasti viemään hänet sinne toimistolle, samaan suuntaan kun kerran olin itsekin menossa. Ihmettelen kyllä kovasti että miten hän on päässyt sisälle, koska tääällä on ovet lukossakin. No se jäänee arvoitukseksi;-) Metrolle lähtiessä tiesin, että tulisin myöhästymään koulusta, mutta päätin että mun on ihan pakko auttaa tämä suloinen poika perille, hänellä kun ei ollut mitään hajua minne mennä eikä hän Wienissäkään ollut ennempää vieraillut. Niinpä siis sitten etsittiin yhdessä ÖeaD:n toimisto. Kello oli suunnilleen puoli kymmenen, kun eksynyt lammas oli saatettu turvallisesti perille. Sitten keksin jostain syystä soittaa Katjalle ja kysyä, että onko hän kouluun menossa. Tuumasi, että no vois kyllä tänään lintsata kun kerran kahdesti saa olla pois. Päätettiin sitten että kävästään Suomen suurlähetystössä ja kysytään josko voisivat olla meille avuksi huomista varten, sillä luvassa on International Dinner Party eli tarvittiin mainoksia ja sen sellasta. Ja niitä me kyllä saatiinkin oikein runsaasti mukaan! Suurlähetystössä oli myös mainos, jossa kerrotiin Wienissä sijaitsevasta Finnshopista, jossa myytäisiin ainakin Marimekkoa ja Iittalaa. Päätettiin, että siellä pitää päästä nyt heti käymään, jos sieltäkin vaikka jotain materiaalia löytyis. Matkattiin siis U3:lla Rochusgassen pysäkille ja löydettiinkin aika pian perille. Pahaksi harmiksi putiikki oli kuitenkin kiinni, mutta sen verran hyvä tuuri kävi, että liikkeen vieressä sattui olemaan pieni piharavintola, johon päätettiin jäädä lounaalle. Maistuikin oikein hyvin ja mahat täynnä lähdettiin kotiin. Mun oli tarkoitus vielä palata kielikeskukselle takasin kuuntelemaan Was ist Deutsch-luentoa, mutten sitten kuitenkaan jaksanut vaan lähdin kotiin. Iltapäivällä Pierre soitti ja sovittiin että mennään illalla samaa matkaa Ride Clubille. Käytiin kuitenkin ensiks syömässä, koska hänen pitää pitää verensokerit balanssissa. Mä olin ihan täynnä vielä, joten tyydyin vain juomaan kivennäisvettä. Poika ei siitä kovasti tykäännyt, muttei myöskään mitään asialle voinut, koska jos ei kerran maistu niin ei sille mitään voi. Ride Clubilla ei paljon ERASMUKSIA jostain syystä ollut, joten hyvin mahtui istumaan pöytään. Mulla oli semmonen kielikeskukselta saamani yhden ilmaisen juoman kuponki, joten päätin, että otan vain sen yhden. Klubin pihaterassi suljettiin kello ykstoista, joten jouduttiin sitten sisätiloihin. Eipä ollu kovin kivaa, kunnei voinu jutella kenenkään kans oikein, kun ois joutunu huutamaan korvaan ja silleen. Muutama biisi siinä sitte kuitenkin Pierren kanssa tanssittiin. Seuralaiselleni maistui mallasjuoma sen verran hyvin, että katsoin parhaaksi tehdä saman kotimatkan hänen kanssaan, koska pelkäsin ihan oikeasti ettei se pääse itse perille tai saa jonkin insuliinisokin matkan varrella. Sitten tajusin missanneeni viimeisen metron. Vietin yöni hänen huoneensa nojatuolissa.